Taidekoulu

Tässä on esitelty Kiiminkijoen opiston Taidekoulun opetussuunnitelma. Kiiminkijoen Opisto Oy:n hallitus on hyväksynyt sen syyskuussa 2006.
TAITEEN PERUSOPETUS YLEINEN OPPIMÄÄRÄ
Kiiminkijoen opiston taidekoulussa annetaan taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaista opetusta. Kiiminkijoen opiston taidekoulu kuuluu osana Kiiminkijoen opistoon. Opetus taidekoulussa on tavoitteellista tasolta toiselle etenevää ensisijaisesti lapsille ja nuorille järjestettävää eri taiteenalojen opetusta.
Kiiminkijoen opiston taidekoulussa annetaan opetusta musiikissa, tanssissa, teatteritaiteessa, kuvataiteessa ja käsitöissä.
1. OPETUKSEN TEHTÄVÄ, ARVOT JA YLEISET TAVOITTEET
Kiiminkijoen opiston taidekoulun opetuksen tavoitteena on synnyttää lapsille ja nuorille myönteinen asenne taideharrastusta kohtaan, herättää luovuus elämänasenteeksi, opettaa työskentelemään ja kehittämään itseään yksin ja ryhmässä ja siten saamaan onnistumisen kokemuksia itsensä toteuttamisessa. Opetuksen tavoitteena on myös tukea oppilaan henkistä kasvua ja persoonallisuuden lujittumista sekä luovuuden ja sosiaalisten taitojen kehittymistä.
Tavoitteena on antaa virikkeitä ja edellytyksiä elinikäiseen taiteiden harrastamiseen.
Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetuksessa korostuu taiteidenvälisyys.
2. OPINTOJEN LAAJUUS JA TODISTUKSET
Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän laskennallinen laajuus on yhteensä 500 tuntia. Opintojen laajuuden laskennan perusteena on käytetty 45 minuutin pituista oppituntia.
Oppilas saa taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän päättötodistuksen suoritettuaan 10 opintokokonaisuutta. Kaikki oppilaan suorittamat opinnot merkitään päättötodistukseen.
3. TAIDEKOULUUN JA MUSIIKIN SOITONOPETUKSEEN ILMOITTAUTUMINEN
Taidekoulun vanhojen oppilaiden osalta ilmoittautuminen lukuvuodelle 2011-2012 on 2.-5.8.2011 välisenä aikana. Uusien oppilaiden ilmoittautuminen alkaa ma 15.8. klo 10.00
Musiikin soitonopetukseen hakeminen tapahtuu vuosittain huhtikuussa. Tämän haun perusteella pidetään valintatilaisuudet eri soittimiin toukokuun aikana. Joissain soittimissa voi olla vapaita paikkoja vielä syksyllä. Näitä paikkoja voi tiedustella opiston toimistosta ma 15.8.2011 klo 10.00 alkaen.

